Loistavaa keikkaseuraa

Viimeviikkoisista päiväkodin bileistä minä ja Milo jatkoimme kohti Espan lavaa, jossa Pariisin Kevät veti ilmaiskeikan iltaseitsemältä. Kerrankin Milo pääsi keikalle mukaan! Nostin sen olkapäilleni ja siirryin käskystä lähemmäs lavaa. Siellä me yhdessä jammailtiin ja syötiin irtsareita.

Milo muisti biisejä ulkoa, fiilisteli ja hassutteli. Osa keikasta taisi mennä vain hervottomaan kikatukseen!

Muitakin lapsosia oli paikalla; Kuura ja Peiqi kuuntelivat soittoa vähän pidemmän matkan päästä. Jäimme keikan jälkeen vielä hetkeksi rapsuttelemaan karvaisia kavereita, ennen kuin juoksimme lauttaan.

Milo puhui vielä pitkään keikasta ja kyseli biisien sanoista. Keskustelimme esimerkiksi siitä, ettei Arto oikeasti halua, että sen äiti hakee sen pois sieltä. Että sanoitukset ovat aina vaan tarinoita. :)

4 kommenttia kirjoitukselle “Loistavaa keikkaseuraa

  1. Vau, Milo on päässyt Pariisin kevään keikalle!! <3 Aivan ihana idea, äidin ja pojan yhteinen keikkailta! Hyvää musaa ja irtsareita! Parhautta. Mahtavaa kun lapset alkavat olla jo niin isoja että niiden kanssa voi tehdä kaikkea tuollaista hauskaa. Meidän pian 5-vee Annikin just eilen kuunteli Kesäyötä ja totesi "Äiti, tää on kyllä maailman kaunein laulu!" Jospa tänne Jyväskyläänkin tulis joskus joku päiväkeikka niin ottaisin Annin mukaan laulamaan ja tanssimaan. :)

    (Olin muuten itse lauantaina ekaa kertaa Pariisin Kevään keikalla ja oli ihan huikeen hieno keikka. :) Harvoin kokee niin käsinkosketeltavan intensiivistä tunnelmaa – Arto on tosi karismaattinen esiintyjä. Terkkuja Artolle ja Kertulle ja Kuurallekin!) :)

    • Toi oli ihan täydellistä laatuaikaa! Ensin mun piti ottaa molemmat pojat mukaan, mutta Eeli oli niin huonolla tuulella, että jätin sen Tonin kanssa kotiin katsomaan piirrettyjä. Ja se oli kyllä onni, meillä oli ihan mahtavaa just kaksistaan. En usko, että olisi ollut sama molempien kanssa.

      Mäkin nautin suunnattomasti siitä, että pojat alkaa olla sen ikäisiä, että niiden kanssa voi tehdä asioita! Kumpikaan ei nuku kotipäivinä enää edes päiväunia, joten sitäkään ei tarvitse miettiä aikatauluissa. Elämä on vuoden aikana helpottanut ihan mielettömästi.

      Voi ihana Anni, Kesäyö on kyllä hyvä. :)

      Ai sä olit keikalla, kivaa!! Noi vetää kyllä hyvin, Arto on loistava ja vielä kun ne muutkin ovat. Niiden keikkoihin ei kyllästy!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *