Kiire

Meillä (mulla) on ai-na kiire jokapaikkaan. Pojatkin ovat jo oppineet juoksun lauttaan..

On ihanaa ja samalla paha, kun laituri on niin lähellä. Sitä on monesti vielä aivan vaiheessa minuuttia ennen lautan lähtöä. Koskaan en ole silti vielä jäänyt rannalle ruikuttamaan.

Eilen tehtiin fiilistelyretki Sellon Prismaan. Suunnitelmissa oli käydä pihakukkaostoksilla ja vaikka mitä, mutta kaikki taas vähän jäi, kun tuli kiire kotiin. Seuraavalla kerralla pitää piipahtaa vanhalla pihalla ja ehkä päiväkodissakin!

19 kommenttia kirjoitukselle “Kiire

  1. Se on muuten yksi maailman ärsyttävimmistä asioista, kun myöhästyy jostain, esimerkiksi bussista. Pitäisi kai vain sitten osata olla hermostumatta vaikka kaikki ei menisikään ihan suunnitelmien mukaan. (Ainakin itelläni palaa pinna heti tuollaisissa tilantessa…) Kuitenkin aika harvoin on OIKEASTI kiire.

    • Eiku mulla ON aina kiire! :D Mutta se on vain sen hetken kun pitää lähteä, en osaa tehdä sitä ajoissa. Homma helpottaa heti, kun joko ehtii tai myöhästyy. :) Ja mä ehdin käsittämättömän usein!

  2. Kiire on yks ärsyttävimmistä asioista mitä mä tiedän, sellanen hosuminen. Ja silti menee lähdöt hosumiseks lähes aina, ja pinna kiristyy. Toi liian lähellä asuminen on kyllä niiiin tuttua… Nimim: ”Ai miten niin Sörkasta ei ehdi mihin vaan Helsingissä vartissa?” (Ja saattais ehkä ehtiäkin, jos se vartti alkais siitä kun kiipee pihalla fillarin selkään, mut ei, se alkaa siitä kun etitään bussikorttia-avaimia-hanskoja-sitäkirjettäjokapitiviedäpostiin-jnejne…) Mut ihanaa että sä ehdit napata siinä kiireessä vielä kuvankin! :D

    • Mä olen jotenkin tottunut näihin mun kiireisiin lähtöihin, sivustaseuraajat taitavat kärsiä siitä paljon mua enemmän. :D Mutta joo, onhan se ihanaa joskus lähteä ihan rauhassa. Niinkun tossa kuvassakaan oikeasti ei ole kiire, pojat vaan leikkivät sitä.. Hehheh.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *